Tiedettä kotimaisella kielellä?

23.01.2010

Maailmaa muuttuu ja tieteen kieli siinä sivussa. Englannista on muodostunut tieteen valtakieli, jonka merkitys on tietenkin noussut myös Suomessa. Se näkyy myös väitöskirjoissa, seminaareissa ja opetuksessa.


Viimeisten viiden vuoden aikana seurojen (MTS ja SES) järjestämien seminaarien kieli on ollut pääosin kotimainen, mutta vajaa neljännes esitelmistä on pidetty englanniksi. Englanninkieliset sessiot on pyritty niputtamaan yhteen siten, että ne muodostaisivat kotimaisia kieliä taitamattomille (mm. kutsuvieraspuhuat, vierailevat tutkijat, yms.) yhtenäisen istunnon. Suomalaiset jatko-opiskelijat ovat myös mielellään pitäneet omia esitelmiään englanniksi perustellen sitä joko sillä, että he voivat saada hyödyllistä kokemusta ja palautetta kotimaisia kieliä taitamattomilta. Tänä vuonna Seinäjoella pidettävän kansallisen musiikintutkijoiden seminaarin työkieli on historiallisesti pelkästään englanti, joka omassa mielessäni herättää kysymyksen kansallisen seminaarin tarkoituksesta.

En vastusta sinänsä tätä muutosta, mutta olen todistanut kyllä irvokkaita tapauksia, joissa suomalainen esitelmöitsijä on puhunut tankeroenglantia täyssuomalaiselle yleisölle. Itse olen kokenut nämä kansalliset tapahtumat liki ainoiksi tieteellisiksi tilaisuuksiksi, joissa voin viestiä omasta aiheestani suomeksi muille alan ihmisille, sillä muuten käyn kansainvälisissä tapahtumissa, kuten kaikki muutkin. Suomenkielinen esitelmä on aivan erityinen haaste, sillä terminologian suhteen joutuu kamppailemaan paljon enemmän kuin englanninkielisen esitelmän kohdalla, jolloin terminologia nousee luontevasta alan kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta. Vaikka vierailenkin omissa töissäni toisinaan varsin teknisellä saralla (tietokoneanalyysi, akustiikka, kognitiotiede), ovat näiden alojen kokeneemmat suomalaiset kollegat kuten prof. Vesa Välimäki tai prof. Petri Toiviainen pitäneet aina tärkeänä suomenkielisten ilmaisujen käyttämistä aina silloin kun se on mahdollista.


Musiikkitiedettä suomeksi vai englanniksi?


Vältän tässä nyt toisen kotimaisen (ruotsin) kielen aseman pohtimisen musiikintutkimuksessa ja keskityn pohtimaan mikä on suomenkielisen tutkimuksen rooli. Julkaisupisteitä noukkiessa tulee harvemmin mietittyä suomenkielisiä julkaisukanavia, sillä niiden painoarvo on olematon. On pisteitä ajatellen hyödyllisempää pyrkiä julkaisemaan kansainvälisissä, referee-käytäntöä noudattavissa, pääosin englanninkielisissä julkaisuissa. Eikä sekään riitä, näistä kannattaa valita laadukkaat lehdet, eli ne joilla on korkea vaikutuskerroin (impact factor), jota mittaa Tieteellisen Tiedon Informaation Instituutti (Institute for Scientific Information, tuttavallisesti ISI). Tämäkään näkemys ei ole ongelmaton, sillä ovatko musiikintutkimuksen kaikki alat näin samalla viivalla? Mieleeni tulee erityisesti suomalaisen musiikin sekä sen historian tutkimus, jota voi olla vaikea ja epätarkoituksenmukaista julkaista ensisijaisesti kansainvälisillä foorumeilla. Sama ala kärsinee myös pisteiden laskujärjestelmästä, jossa artikkeleilla on suhteellisesti enemmän painoarvoa kuin monografioilla.


Oma ratkaisuni tähän dilemmaan on pyrkiä julkaisemaan pääosin kansainvälisillä foorumeilla, englanniksi, mutta viestiä tutkimuksesta Suomessa suomeksi. Suomenkieliselle viestinnälle luontevimmat foorumit ovat tapahtumat ja opetus Suomessa sekä tutkimuksia popularisoiva artikkeli tai kirjan luku, Musiikki-lehteä unohtamatta.


Mikä on sinun reseptisi?


Tuomas Eerola


Tutustu myös vilkkaaseen keskusteluun tieteentekemisestä suomen, englannin tai ruotsin kielellä hesarin keskustelupalstalla :

http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=4013198


P.S. Kotimaisten väittelijöiden soisi pitävän lectio praecursoriansa omalla kielellään, sillä tarkoitushan on viestiä yleistajuisesti omasta työstään aihepiiriä tuntemattomalle yleisölle (mm. sukulaiset).

Mainokset

%d bloggers like this: