Taiteiden tutkimuksen professorit ottivat kantaa

04.09.2021

Helsingin yliopistossa taiteiden tutkimuksen opetushenkilöstö joutuu työskentelemään vaikeassa, suorastaan ahdistavassa ilmapiirissä. Professorit Henry Bacon, Arto Haapala, Hanna Korsberg, Heta Pyrhönen ja Susanna Välimäki ottavat vaikean tilanteen esiin lauantaina 4. syyskuuta Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. Ajoitus on erinomainen juuri ennen budjettiriihen käynnistymistä. Samalla professorien kannanotto on tärkeä jatkopuheenvuoro viime keväänä alkaneeseen julkiseen keskusteluun alamme alasajosta. Nyt ei ole aika vaieta ja odottaa, vaan tarttua toimeen ja vaikuttaa yhteiskunnan päättäjin. Siksi jokainen kirjoitus ja jokainen yhteydenotto vaikkapa omaan kansanedustajaan on merkittävä teko tieteenalamme kannalta.

Mielipidekirjoituksen voi lukea tästä linkistä.


%d bloggaajaa tykkää tästä: