Kyllä sinne toosaan mahtuu

20.03.2018

Kolmio voi mahtua neliöreiästä, mutta kuutio ei millään mahdu pyöreästä. Tämän metodin kanssa puuhastelin tuttavan lapsen kanssa. Leikkikalu, jossa eri muotoisia kappaleita työnnetään laatikkoon erilaisista aukoista, on nimeltään palikkalaatikko, plokkiloota, plocklåda, tai boîte à formes.

Palikat menevät lootaan, koska ne ovat oikean kokoisia. Vaikeampaa on saada tutkija tv-ohjelman vieraaksi. Tutkija kokee olevansa sellainen hankalan muotoinen palikka, kun se ei sovi kolmion eikä neliön muotoon, eikä se sujahda toosaan edes kylki edellä.

Seurasin maaliskuussa Musiikintutkijoiden valtakunnallisen symposiumin esitelmiä. Siellä esitelmän pitäneet olivat lähes kaikki valovoimaisia esiintyjiä, kielitaitoisia, hauskoja ja viiltävän älykkäitä. Heitä haluaisin kuunnella useammin radiossa ja tv:ssä. Miksi julkisuudessa sitten esiintyvät pääosin muut ihmiset? Siellä ovat ne, jotka ovat siellä aiemminkin olleet, ja heidän kytköksensä yliopistomaailmaan on tavallisesti löyhä.

Vanhoja vaivoja riittää. Tutkimusaiheella on harvoin uutiskynnyksen ylittävää merkitystä, paitsi jos se koskee Mona Lisaa tai Maamme-laulua. Ihmiseltä, joka ei aiemmin ole ollut julkisuudessa, saa haastattelupyyntöön herkästi kielteisen vastauksen. Aihe ei joko suoraan liity tutkijan omaan alaan tai he eivät ole siihen omasta mielestään vielä riittävän perehtyneitä.

Yliopistokoulutus opettaa tehokkaasti itsekritiikkiä. Yritin muutama viikko sitten saada opiskelijaa vieraaksi erääseen ohjelmaan. Hänen mielestään hän ei voi puhua, koska on vasta toisen vuoden opiskelija. Kerran tehtiin juttu, jossa 8-vuotias opetti viulunsoittoa. Siitä tuli hauska, koska 8-vuotiaalle ei ollut kukaan ehtinyt sanoa, että ”sun koulutus on turhaa ja se maksaa liikaa”. Aistin myös yliopistojen ryhmäkuria: ei saa mennä julkisuuteen puhumaan jos sille ei ole ehdotonta perustetta.

On myös niitä, jotka kertovat etteivät epäsymmetristen kasvojensa tai lasimaisen hiuslaatunsa takia halua esiintyä televisiossa. Media kaipaa monipuolisuutta ja eri näköisiä ihmisiä, mutta se on itse onnistunut opettamaan ”eri näköiset” ihmiset hiljaisiksi.

Laatikkoleikin muotteihin yritetään myös journalistit sovittaa. Yhtä hyvin itse koen toimittajana, että en voi tehdä haastattelua Itämeren typpipitoisuudesta, koska se ei ole omaa alaani. Tunnen itseni myös vääräksi henkilöksi esiintymään käsinuken kanssa tai puhumaan uskonnosta. On päiviä, jolloin ei haluaisi mennä julkisuuteen puhumaan lainkaan, vaan mieluummin istuisi työhuoneella tutkimassa kirjallisuutta.

Kun meillä journalisteilla ja tutkijoilla kerran on samat ongelmat, niin sovitaan että ei välitetä niistä. Jos tiedotusvälineestä mahtuu läpi jalkapallokentän kokoinen itsetunto, niin mahtuu siitä sitten yhtä lailla hakusanallinen tieteellistä epävarmuutta. Humanistisesta tutkimuksesta soisi tulevan vahvempi osa median tarinastoa.

Janne Koskinen
Toimittaja, FM

Mainokset

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen pro gradu -palkinto on myönnetty Simo Revolle

16.03.2018

Suomen musiikkitieteellisen seuran ja Suomen Etnomusikologisen Seuran palkintotyöryhmä on valinnut musiikintutkimuksen vuoden 2017 parhaaksi pro gradu -työksi Simo Revon tutkielman Tuotesijoittelu 2010-luvun alun suomalaisessa populaarimusiikissa (Turun yliopisto). Palkinto luovutettiin Revolle Suomen musiikintutkijoiden valtakunnallisessa symposiumissa Helsingissä 9.3.2018.

Perusteluissaan palkintotyöryhmä toteaa Revon tutkielmasta, että se ”on aiheeltaan erinomaisen kiinnostava, yhteiskunnallisesti relevantti ja tuore avaus musiikintutkimuksen kentällä. Musiikin sanojen ja musiikkivideoiden parissa esiintyvän tuotesijoittelun analyysi liikkuu ajassaan ja tarttuu kiinni suomalaisten artistien ja tuotantoportaiden populaarimusiikkituotteissa vallitseviin ansaintaloogisiin käytäntöihin ja niiden viimeaikaisiin muutoksiin. Tutkielma tuo esiin kuinka välttämätöntä on tiedostaa ja kehittää kriittisiä medialukutaitoja. Tutkielma on kaikin puolin tasapainoinen ja laadukas: aiempi tutkimus ja menetelmät hallitaan vaivatta, oman tutkimuksen arviointi on kypsää ja inspiroivaa. Kielen ja raportointitavan osalta tutkielma on moitteeton.”

Pro gradu -palkinnon palkintotyöryhmään kuuluivat tänä vuonna FT Markus Mantere, FT Kaj Ahlsved ja FT Juha Ojala.

Palkittu työ on luettavissa osoitteessa http://www.doria.fi/handle/10024/136196

 

 


Suomi, suomalaisuus ja monimuotoinen musiikintutkimus

18.01.2018

Satavuotiaan musiikkijuhlat

Lukuisat kuluneen vuoden aikana järjestetyt Suomen satavuotisjuhliin liitetyt tapahtumat ovat innostaneet musiikintutkijoita havainnoimaan, mitä musiikkeja tapahtumissa on esitetty. Millaisia käsityksiä suomalaisesta musiikista tai musiikin suomalaisuudesta nämä ohjemistot ovat toistaneet, mahdollistaneet ja osaltaan tuottaneet? Mitä musiikkiperinteitä ja -tyylejä eri tapahtumajärjestäjät ovat kytkeneet Suomen valtion satavuotisen olemassaolon juhlistamiseen? Minkälaisia ääniä, esiiintyjiä ja musiikillisia käytäntöjä on kelpuutettu siivittämään juhlallisuuksia sekä edustamaan suomalaisen kulttuurin vaiheita, piirteitä ja nykyhetkeä?

Lue lisää…


Musiikkitieteellisen seuran hallitus vuodelle 2018

15.12.2017

Suomen musiikkitieteelliselle seuralle on syyskokouksessa 30.11.2017 valittu uusi hallitus vuodelle 2018. Sen kokoonpano on seuraava:

Markus Mantere, puheenjohtaja
Tuire Ranta-Meyer
Milla Tiainen
Juha Torvinen
Kai Tuuri
Laura Wahlfors

sekä varajäsenet Marjukka Colliander, Janne Koskinen ja Juha Ojala.

Onnea valituille!


Ilmari Krohn 150 vuotta -symposium

19.09.2017

Merkittävään suomalaiseen kulttuuri- ja yliopistosukuun syntynyt Ilmari Krohn (1867–1960) oli yksi Suomen musiikkielämän suurista rakentajista – yliopistomies, järjestöaktiivi, säveltäjä ja kirkkomuusikko. Hän oli ensimmäinen suomalainen musiikkitieteilijä ja 1900-luvun ensimmäisen puoliskon huomattavimpia eurooppalaisia musiikintutkijoita. Krohnin elämäntyöllä on ollut niin kansanmusiikin kuin eurooppalaisen taidemusiikinkin tutkimuksen alalla suuri vaikutus ei vain Suomessa vaan myös laajemmin Euroopassa, ja sen merkitys on kantautunut tätäkin laajemmalle.

Helsingin yliopisto, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin aineryhmä, Suomen musiikkitieteellinen seura ja Krohn-sukuseura järjestävät kansainvälisen Ilmari Krohn 150 vuotta -symposiumin 8.11.2017 Helsingin yliopiston tiloissa. Symposiumiin liittyy myös näyttely, joka avataan Kansalliskirjastossa 7.11. Se on auki yleisölle 8.11.2017-12.1.2018. Näyttelyn kokoavat Heikki Laitinen ja Martti Laitinen. Suuri osa näyttelyn aineistosta tulee Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta. Näyttely, kuten symposiumin esitelmät, pyrkivät valottamaan Ilmari Krohnin elämäntyön eri osa-alueita tutkijana, säveltäjänä ja muusikkona.

Ilmari Krohn 150 vuotta -symposium
keskiviikkona 8.11.2017
Helsingin yliopiston kielikeskuksen juhlasali (Fabianinkatu 26, 3. krs)

9:30 Symposiumin avaus

Cecilia af Forselles, puheenjohtaja

9:45 Bojan Bujic
Between antiquarian interests and public engagement: the beginnings of musicology as a university subject in Vienna and Central Europe

10:45 Matti Klinge
Krohnit ja Helsingin yliopisto

11:15 Helena Tyrväinen
Finnish musicologists en route: The role of Paris as a cultural capital for Ilmari Krohn and his pupils

11:45-13:00 Tauko

Anneli Asplund, puheenjohtaja

13:00 Erkki Pekkilä
Folk music foundations in Ilmari Krohn’s rhythm theory

13:30 Heikki Laitinen
Ilmari Krohn (kansan)musiikintutkijana

14:00 Mehdi Trabelsi
Classification of Algerian melodies collected by Béla Bartók in Biskra on the basis of Ilmari Krohn’s system

14:30-15:00 Tauko

Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja

15:00 Eero Tarasti
From music theory to hermeneutics – the school of Ilmari Krohn

16:00 Markus Mantere
The significance of ethics in Ilmari Krohn’s musical thought

***

19:30  Luentokonsertti Musiikkitalon Organo-salissa
Martti Laitinen
Ilmari Krohn’s travels and their influence on his music

Akateeminen Laulu ja Kirkkomusiikki ja urut -aineryhmän
opiskelijoita, johtajana Jorma Hannikainen
Toni Hintsala, baritoni
Irina Niskala, urut ja piano

***

Symposiumiin on vapaa pääsy. Luentokonsertin liput: 17,50/11/6 € (Ticketmaster), 15/10/5 € (Musiikkitalo)

Ilmari Krohn 150 vuotta -symposium järjestetään Jenny ja Antti Wihurin rahaston sekä
Krohn-sukuseuran tuella.

Symposiumin järjestelytoimikunta
Professori, FT Kai Lassfolk, puheenjohtaja, Helsingin yliopisto
MuT Jorma Hannikainen, Sibelius-Akatemia
MuM, FM Martti Laitinen, Sibelius-Akatemia
FT, PhD Markus Mantere, Sibelius-Akatemia
FT Helena Tyrväinen, Helsingin yliopisto

Tiedustelut:
Anna Krohn
Ilmari Krohn -symposiumin koordinaattori
anna.marketta.krohn(at)gmail.com
p. 040 7247 127


Maailman musiikintutkijat Tokiossa

11.08.2017

International Musicological Societyn vuoden 2017 kongressiin maaliskuussa osallistui vähän suomalaisia, mikä on viidentoista vuoden kokemukseni perusteella tavallista. On totta, että vakiintuneiden tutkijaverkostojen pienet teemakonferenssit soveltuvat paremmin edistämään erikoistunutta keskustelua. Mutta kerran viidessä vuodessa – se on IMS:n maailmankongressien tiheys – musiikintutkijan on hyvä saada käsitys siitä, mitä alalla eri puolilla maailmaa tapahtuu.

Kansainvälisen musiikkitieteellisen seuran kongresseille valitaan niillekin jokin ajankohtainen teema. Se oli nyt ”Musicology: Theory and Practice – East and West”. Tämä seuran 20. kongressi oli historiallinen, sillä ensi kerran koko IMS:n 90-vuotisen olemassaolon aikana tutkijat kokoontuivat Aasiassa. Isäntänä oli Tokion taideyliopisto kirsikankukkien aikaan ja toisena järjestäjänä Japanin musiikkitieteellinen seura. Matkatukia myönnettiin anteliaasti. Taideyliopisto sijaitsee historiallisessa, elämyksiä ylevöittävässä Ueno-puistossa, jonne Tokion asukkailla on tapana kokoontua ihailemaan jokakeväistä ihmettä, viehättävää vaaleanpunervaa näkymää. Se ihastutti kaukaa tulleita musiikkitieteilijöitäkin.

IMS:n tässä yhteydessä väistynyt puheenjohtaja Dinko Fabris ja sihteeri Dorothea Baumann ovat toimittaneet 90-vuotisrajapyykin kunniaksi teoksen The History of IMS (1927–2017).  Annegret Fauser, yksi kirjoittajista, käsitteli esitelmässään seuran syntyvaiheita. Itselleni tuli uutena asiana, että Kansainvälisen musiikkiseuran (Internationale Musikgesellschaft) jouduttua sotavuoden 1914 joulukuussa saksalaisesta (ja Fauserin mukaan pitkälti musiikkikustantaja Breitkopf & Härtelin) aloitteesta hajoitetuksi tuli sodan aikana puolueettomina pysyneiden maiden musiikkitieteilijöiden tehtäväksi toimia välittäjinä. Kansainvälistä musiikkitiedeyhteistyötä operoi 1921–1927 hollantilaisen Daniel François Scheuerleerin Haagissa perustama Union Musicologique. Kun IMS Beethovenin muistovuoden  1927 juhlallisuuksien varjolla Guido Adlerin aloitteesta perustettiin, hallinnolliseksi keskuspaikaksi tuli toisessa puolueettomana pysyneessä maassa sijaitseva Basel.

Historiallisen rajakohdan tuntua lisäsi, että monet läntisen musiikkitieteen vanhemmat merkkinaiset ja -miehet olivat tällä kertaa poissa. Tätä ei välttämättä pidä nähdä minään statementinä. Mistä ilmansuunnasta Tokiota nimittäin lähestytäänkään, lentoajaksi tulee helposti yli kymmenen tuntia, mikä koettelee nuorempaakin tutkijaselkää. IMS:n uudeksi puheenjohtajaksi Tokiossa nyt valitun Hong-Kongin yliopiston professorin Daniel Chuan innostavat esiintymiset kongressin eri yhteyksissä tuntuivat kuitenkin tuovan musiikkitieteellistä konkretiaa sille tunnetulle väittämälle, että Eurooppa on väsynyt maanosa.

Japanilainen musiikkitiede sai kongressissa ymmärrettävästi paljon huomiota. Maan musiikkikulttuurin pitkäaikaisista läntisistä siteistä muistuttivat jo Beethovenin, Chopinin ja muiden eurooppalaisten säveltateilijoiden rintakuvat kongressirakennuksen kauniissa veistospuistossa.

Tokion Taideyliopiston veistospuutarha.

Mieltä jäi askarruttamaan emeritusprofessori Yosihiko Tokumarun keynote-esitelmän poleeminen huomautus: on japanilaisia loukkaavaa, että kansainvälisessä tutkimuksessa Japanin musiikkia käsitellään usein etnomusikologian näkökulmasta. Japanissahan on arvostetun suullisen perinteen rinnalla kulkeutunut toista tuhatta vuotta vanha musiikkinotaatio ja dokumentoitua tietoa japanilaisen musiikkikulttuurin yhteyksistä muiden kulttuurien kanssa.

Carl Dahlhausin tohtoriksi ohjaama Oxfordin yliopiston musiikkitieteen emeritusprofessori Reinhard Strohm oli koonnut yhteistyössä IMS:n kanssa istunnon, joka oli osa hänen viiden vuoden ajan johtamaansa, tänä vuonna päättyvää tutkimushanketta ”Towards a Global History of Music”.

Reinhard Strohmin paneeli ”Towards a Global History of Music”.
Vasemmalta Şehvar BEŞIROĞLU (Istanbul Technical University), Jin-Ah KIM (Hankuk University of Foreign Studies, Seoul/Yongin), pj. Reinhard STROHM, Daniel CHUA (University of Hong Kong), Philip V. BOHLMAN (University of Chicago).

Panelistit olivat tällä kertaa pääosin lännen ulkopuolelta. Ohjelman tarkoituksena on ollut valikoitujen tapaustutkimusten kautta selvittää parametrejä ja terminologioita, jotka soveltuvat kuvaamaan moniäänistä musiikinhistoriaa. Projektin ohjelman mukaan länsimaiden musiikkitieteessä vallitseva erikoistuminen yhtäältä Euroopan musiikinhistoriaan, toisaalta etnologiseen tai sosiologiseen kenttätyöhön aiheuttaa, että myös sivilisaatioiden välinen yhteisymmärrys maailman musiikillisesta menneisyydestä jää helposti tavoittamatta.

Reinhard Strohm, hankkeen ”Towards a Global History of Music” johtaja.

Kaikki musiikki on historiallista, Strohm painotti. Tokiossa mukailtiinkin Nicolas Cookin kuuluisan artikkelin otsikkoa (”We are all [ethno]musicologists”): ”We are all musicologists now”. Elleivät musiikintutkijat itse omaksu vastuutaan kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen menneisyyden tutkimuksesta, poliitikot alkavat tehdä päätöksiä puolestamme, Strohm muistutti. IMS:n tavoitteet ovat Daniel Chuan mukaan jatkossa samansuuntaisia Strohmin projektin kanssa.

Minusta suomalaiselle musiikintutkimukselle olisi edullista ja elähdyttävää osallistua tähän desentralisoituun tutkimusintressiin ja yhteistyöhön. International Musicological Societyn seuraava maailmankongressi järjestetään Ateenassa 2022.

Helsingin yliopiston jatko-opiskelija Lasse Lehtonen esitelmöimässä 1930-luvun japanilaisesta taidemusiikista.

Helena Tyrväinen
musiikintutkija, FT


Antroposeenin estetiikka

15.06.2017

Osallistuin toukokuussa Jyväskylän yliopistossa järjestettäville Kulttuurintutkimuspäiville. Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen, Kirjallisuudentutkijain seuran sekä Kulttuurintutkimuksen seuran yhteistyönä järjestämillä päivillä oli teemana ympäristöt.

Ympäristön teema liittyy tiiviisti ajankohtaiseen ekokriittiseen tutkimukseen, joka huomioi taiteen ympäristösuhteen erityisesti ekokriisin ja ilmastonmuutoksen aikakaudella. Suomessakin musiikin ja ympäristön suhdetta on ehditty tarkastella jo jonkin aikaa. Esimerkiksi akatemiatutkija Juha Torvisen tutkimusprojektin Music, Nature and Environmental Crisis puitteissa on käyty aiheesta keskusteluja ja kirjoitettu tutkimusartikkeleita. Päivillä plenaarin pitänyt professori Helmi Järviluoma-Mäkelä loi katsauksen aiheeseen äänimaiseman muistelukävelyjen kautta. Torvisen ja Järviluoma-Mäkelän tutkimustyö heijastelee erinomaisesti sitä, kuinka kaikenlainen soiva kulttuuri sekä maailman sointi itsessään voivat olla ekokriittisesti virittyneen musiikintutkimuksen pohdinnan kohteita.

Olen itse saanut tutustua aiheeseen työskennellessäni kolme vuotta sitten parin kuukauden ajan Torvisen projektissa. Lisäkosketusta ekokriittiseen taiteeseen olen saanut työssäni nykytaidekriitikkona. Nämä kaksi positiota ovat näyttäneet, että nykytaide käsittelee monipuolisesti – niin sävelin kuin kuvin – ihmisen ja ympäristön nykyistä suhdetta.

Kulttuurintutkimuspäivillä taiteen eri ympäristöt olivat monipuolisesti esillä. Monien muiden teemojen ohella esiin nousi myös niin sanottu antroposeenin estetiikka, joka viittaa nykyistä ekologista kriisiä kuvaavaan taiteeseen sekä siihen, kuinka kriisi vaikuttaa taiteen ilmiasuun.

Antroposeeni on geologinen epookki, joka määritellään löyhästi ihmisen vaikutukseksi maapallolla. Geologiasta lähteneessä atroposeenin tutkimuksessa ajatellaan, että ihminen on verrattavissa suureen luonnonvoimaan, joka siirtää maapallon geologisesta aikakaudesta toiseen. Heloseenista antroposeeniin siirtymistä on ajoitettu eri tavoin. Toiset tutkijat sijoittavat antroposeenin alun höyrykoneen keksimiseen ja teolliseen vallankumoukseen. Toisille antroposeeni alkoi niin sanotun ”Suuren kiihdytyksen” (engl. Great Acceleration) aikana: toisen maailmansodan jälkeinen teollistumisen kiihtyminen on muuttanut ennennäkemättömän nopeasti elonkehää. Antroposeenin ajoittamisen yhteydessä puhutaan myös havahtumisen hetkestä, joka sijoitetaan 2000-luvun alkuun. Antroposeenin tutkijat tarkoittavat tällöin aikaa, jolloin ihmiset ovat havahtuneet ekokatastrofin todellisuuteen.

Millä tavoin antroposeenin taiteellista ilmaisua, niin sanottua antroposeenin estetiikkaa voidaan hahmottaa? Yleisesti voidaan ajatella, että sen paradoksina tuntuisi olevan ihminen: ihmisestä johtuvan ekokatastrofin äärellä taide pyrkii kuvittelemaan maailmaa ilman ihmistä. Yhtäältä tämä tarkoittaa dystopiaa, jossa ihmistä ei enää ole. Toisaalta kurotetaan ulos ihmiskeskeisestä näkö- ja kuulokulmasta, jossa maailman kokemusta pyritään hahmottamaan muiden kuin ihmisolevien näkökulmasta. Näkö- ja kuulokulma voi olla nyt vaikkapa kasvin tai eläimen. Musiikkikulttuurissa eläinten kuulokulmat ovatkin tuttuja. Mieleen tulee vaikkapa Einojuhani Rautavaaran Cantus Arcticus (1972), jossa maisema soi lintujen yhteisöä.

Antroposeenille on tarjottu myös muita vaihtoehtoisia käsitteitä, joiden kautta antroposeenin estetiikkaan liittyvää taidetta voidaan hahmottaa edelleen.

Puhutaan muun muassa naftoseenista, kapitaloseenista, oligantroposeenista ja angloseenista. Kapitaloseenilla viitataan kapitalismin vaikutukseen ympäristössä. Oligantroposeeni hahmottaa muutosta harvojen, valkoisten miesten vallan kautta. Angloseeni keskittyy kolonialismin vaikutukseen. Naftoseeni puolestaan käsittelee jälkifossiilisten polttoaineiden ympärille tiivistyvää kulttuuria.

Viimeistään nyt voidaan huomata, kuinka antroposeenin estetiikka on ollut jo pitkään taiteissa läsnä. Kapitalismin kritiikki on yksi 1900-luvun peruskehyksistä. Niin ikään harvojen valkoisten miesten valtaa on kritisoitu jo pitkään muun muassa feministisissä taiteissa. Kolonialistista ja jälkikolonialistista maailmaa tarkasteleva taide liittyy läheisesti sekä oligantroposeenin että angloseenin kritiikkiin. Kenties uusimpana taiteen kentälle on tullut naftoseenin, eli jälkifossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn kritiikki.

Öljyn ja muovin sointia on kuunneltu eräänlaisena taustahälynä kulttuurissamme jo pitkään. Myös tutkimusyhteisö tuntuu virittävän hiljalleen korviaan tämän materiaalisuuden kuulemiselle.

Sini Mononen
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaineessa sekä kirjoittaa nykytaidekritiikkiä vapaana kirjoittajana.

 

Kirjallisuutta

Toivanen, Tero & Mikko Pelttari, 2017 ”Tämä ihmisen maailma? Planeetan hätätila, antroposeenikertomuksen kritiikki ja antroposeenin vaihtoehtoinen historia. Tiede & Edistys 1/2017, 6–35.

Torvinen, Juha (toim) (tulossa) Soiva ekologia: Kirjoituksia musiikista ja luonnosta ympäristökriisien aikakaudella [työnimi].

Vadén, Tere & Antti Salminen 2013 Energia ja kokemus. Naftologinen essee. Tampere: Niin & Näin.

Suomen musiikkitieteellisen seuran blogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa katsellaan maailmaa musiikkitieteilijän näkökulmasta. Blogiin voi tarjota kirjoituksia seuran sihteerille: mts.toimisto(at)gmail.com.


%d bloggers like this: